torstai 31. maaliskuuta 2011

Häämatka

Oon tässä muutaman päivän mietiskellyt häämatkaa. Ihaninta olisi tietysti mennä johonkin sellaiseen kohteeseen, minne ei muulloin pääse, esim Havaiji, Malediivit, Bali jne.. Mutta niihin ei nyt ole varaa. Toisiksi paras vaihtoehto olisi jokin, missä on tekemistä ja näkemistä, mutta kuitenkin pystyy myöskin nauttimaan lomasta ja elämästä tekemättä mitään. Kaksi kohdetta on pyörinyt päässäni. Malta tai Azorit.

Malta
Pieni matkaopas kertoo Maltasta näin: "Auringonpalvontaa, sukeltelua, purjelautailua - upeita maisemia ja kirkkaita vesiä. Näiden lisäksi Malta on kuuluisa yöelämästään ja se onkin yksi parhaita klubbailupaikkoja Välimerellä. Maltan, Gozon ja Cominon saaret muodostavat Maltan valtion. Siinä missä ostoskeskukset, klubit ja ravintolat keskittyvät Maltan saarelle, Gozon saarella pääsee kiirettä pakoon hiekkarannoille ja pieni Comino on tunnettu upeasta uinti- ja sukeltelupaikasta, Sinisestä laguunista."





Maltalta katsoimme viiden tähden hotellia Grand Hotel Excelsioria. 




Kuulostaisi mahtavalta. Olisi todella kiva, jos riittäisi tekemistä ja näkemistä, mutta toisaalta ei olisi pakko tehdä mitään jos huvittaisi vaan rentoutua ja oleskella. 

Toinen vaihtoehto olisi Azorit. Aurinkomatkat kertoo Azoreista näin: "Lähes keskellä Atlanttia luonnonystävää odottaa todellinen kelluva paratiisi. Azorien saariryhmän pääsaaren São Miguelin kumpuilevia maisemia leimaavat yltäkylläinen vehreys, kukkaloisto, kuumat lähteet ja kauniit kraatterijärvet. Aallot huuhtovat pienten rantapoukamien ja jylhien kallioiden tummia laavarantoja.
Omaleimaiseen, vulkaaniseen luontoon voi tutustua patikoiden, pyöräillen, ratsain tai omin päin hyväkuntosia teitä pitkin autoillen. Retket vievät Azorien upeaan luontoon, Lagoa do Fogon luonnonpuistoon, ananas- ja teeplantaaseille, valas- ja delfiinisafareille.
Saaren viehättävässä, pastellisävyisten talojen koristamassa pääkaupungissa Ponta Delgadassa nautitaan rauhallisesta tunnelmasta katukahviloissa istuskellen. Iltaisin kutsuvat lukuisat ravintolat – ja saaren keittiö – tuoreet merenherkut, mureat pihvit, erinomaiset juustot ja laadukkaat viinit."

Kuulostaa ihanalta!Ja muutama kuvanen...







Hotellia en oo yhtään katsonut. Azorit olis ehkä enemmän sitä mitä mä haen, mutta valinta on ihan hirmu vaikea! Maltakin kuulostais niin upealta. Ainut vaikeus on se, etten ainakaan Maltalle löytänyt suoria lentoja. Siitä tulis vähän omatoimimatka. Azoreita en oo tutkinut vielä niin pitkälle.. 

Suosituksia odottelen siis kaikilta teiltä! Kumpiko näyttäisi paremmalta? Haemme siis lomalta näkemistä, kokemista, tekemistä ja rantalomailua..Emme jaksa makoilla koko päivää rannalla, joten täytyy olla muutakin. Tuo valas- ja delfiiniristeily olisi aivan upea!

8 kommenttia:

Kitty kirjoitti...

Ihanat vaihtoehdot sulla! Me ollaankin Euroopan kohteista mietitty juuri noita! :D

Alma Tours lentää suoraan Maltalle, mutta jos haluatte edullisen lennon+ vaikka ihanan viiden tähden hotellin Maltalta niin kurkkaa Matkatoimisto Hispanian sivut. Hispanialla on myös kaikista edullisimmat lento+hotelli yhdistelmät Azoreille!<3

Miss Secret kirjoitti...

Kiitos vinkistä! Mä katoinkin sitä, mutta ei ainakaan elokuulla ollut lentoja Azoreille. Mietin, että uskaltaako siihen Hispaniaan luottaa.. :)

Kitty kirjoitti...

Ainakin mun tuttavapariskunta on käyttänyt viimeiset neljä vuotta Hispaniaa ja hyvin on reissut onnistuneet :D

Jos me valitaan Azorit tai Malta niin otetaan varmasti matka Hispanian kautta jos hinnat on yhä halvemmat kuin muualla ;)

Miss Secret kirjoitti...

Hyvä tietää :) Siellä näytti elokuullekin olevan vielä vapaita matkoja :)

Suvi kirjoitti...

Olen kuullut pelkästään hyvää Azoreista. Itsekin haluaisin matkustaa sinne joskus. :)

Miss Secret kirjoitti...

Ihana kuulla! Siihen suuntaan mekin ollaan kallistumassa..

Jonna kirjoitti...

Minä vielä tännekin suosittelen Azoreita! Keneltäkään en ole pahaa kuullut paikasta ja varmasti tekemistä ja näkemistä on! Luonto on ihana, saaria useita ja kivoja kaupunkeja. Itse odotan ainakin vaeltamista luonnossa, valaskatselemusreissua ja uintia.

Me löysimme suht halvalla lennot Portugalin kautta ja koska emme halunneet hotelliin etsimme apartments-asuntoja ja upean löysimmekin eikä edes ollut kallis!

Itse odotan ainakin jo kovasti häämatkaamme :)

Miss Secret kirjoitti...

Tänä vuonna tuntuu monella häämatka suuntautuvan tuonne :) Minkä kautta otitte lennot ja asunnon? Kyllä mä kans uskon, että Azorit on meille se juttu :)